Team Unique

Team Unique hallitseva Suomen mestari ja on yksi maailman menestyneimmistä muodostelmaluistelujoukkueista. Team Unique on edustanut menestyksekkäästi Suomea useita kertoja MM-kisoissa. Viimeksi keväällä 2023 Team Unique toi Suomeen yleiskilpailun pronssin ja vapaakilpailun hopean. Upein saavutus on joukkueen maailmanmestaruus vuonna 2013. Vuonna 2009 Suomeen tuotiin MM-hopeaa. Keväällä 2016 ja 2018 Team Unique luisteli MM-kilpailuissa neljänneksi. Vuonna 2020 joukkue voitti Kansainvälisen Luisteluliiton (ISU) ensimmäistä kertaa järjestämän Challenger-sarjan. Joukkuueella oli maailman kärkitulos sekä yleiskilpailussa että lyhyt- ja vapaaohjelmassa. Joukkue valittiin edustamaan Suomea MM-kilpailuihin, mutta koronaepidemian takia kilpailut peruttiin. Lisäksi joukkue on saavuttanut lukuisia voittoja kansainvälisissä kilpailuissa ympäri maailmaa.

Joukkueen edustama seura Helsingfors Skridskoklubb rf. on palkittu useita kertoja Suomen parhaana taitoluisteluseurana. Upeiden saavutusten takana ovat ammattitaitoiset valmentajat sekä lahjakkaat, lajilleen omistautuneet urheilijat. Joukkueessa luistelee 20 iältään 17–24-vuotiasta lukiolaista ja opiskelijaa, joilla kaikilla on palava halu menestyä ja kehittyä urheilijana. – ”Tiedämme, mitä menestyksen eteen on tehtävä. Harjoittelemme yli 20 tuntia viitenä päivänä viikossa. Luistelun lisäksi Unikki-treeneihimme kuuluu tanssia, punttia, lenkkiä, oheista ja psyykkistä valmennusta. Harjoittelemme tosissamme, positiivista henkeä ja luistelun riemua unohtamatta.”
Joukkueessa
20
luistelijaa
Valmennustiimissä
8
valmentajaa
harjoitustunteja
24
viikossa

you´ll never skate alone

valmentajat

Tutustu ammattitaitoiseen valmennustiimiimme


tästä

Yhteistyökumppaniksi?

Olemme yksi maailman menestyneimmistä muodostelmaluistelujoukkueista. Tue meitä, tuet suomalaista huippuosaamista ja lajilleen omistautuneita urheilijoita.