Lempinimi: Puhis, Puhakka
Syntymävuosi: 1998
Joukkueessa kaudesta: 2015-2016
Luisteluhistoria:
Luistellut aiemmin Espoon Taitoluisteluklubissa, tullut Mystikkehin kaudelle 2013 – 2014
Luistelun ohella:
Opiskelen Aallossa automaatiota ja tietotekniikkaa.


MINÄ:

Ikävöin sitä… kun ala-asteella jouduin joka aamu juoksemaan kouluun, sillä halusin katsoa Anniina Balleriina -lastenohjelman aina loppuun saakka, joka loppui viisi minuuttia ennen koulun alkua. Samaan katogoriaan menee se, että monesti unohdin ala-asteella vaikka kynän kotiin enkä koskaan halunnut merkintöjä, joten juoksin täysillä kotiin ja takasin hakemaan pelkän kynän muutama minuutti ennen kellojen soimista. Ja huom.: tein tämän ennemmin kuin olisin kysynyt kynää lainaan.

Minut tunnistaa

… jäällä aina legendaarisista kissahanskoista ja tunnistettavasta kampauksesta (vaikea kuvailla).

… jään ulkopuolella taas siitä, että tietokone on aina nenäni edessä ja kesän tullen voimakkaasta rusketuksesta, mikä tarttuu kuin sokeri munkista.

LUISTELUMUISTO:

Yksi hauskimmista luistelumuistoistani on ehdottomasti vuoden 2019 hissitapaturma. Olimme vuoden 2019 – 20 Unikkien kanssa Vierumäen leirillä, ja iltapalan jälkeen olimme menossa huoneisiin nukkumaan. Päätimme käyttää hissiä, mutta se ei mennytkään ihan putkeen. Hissi lähti liikkeelle mutta muutaman sekunnin jälkeen romahti vähän alas, ja siihen sitten jäimme kerrosten väliin. Se oli koomista ja todella hikistä. Tilanne ratkesi muutamien kymmenien minuuttien jälkeen soittamalla palokunta paikalle ja kun palomiehet saivat meidät ulos. Lopuksi vielä tietenkin palomiehet halusivat yhteiskuvan Unikkien kanssa. Oli mieluinen pelastustehtävä siis. Tämä tapahtuma sai myös valmennustiimiltä vähän sanomista ja vitsin heittoa.