|
Sunnuntaina 19.10. hurmasimme lyhytohjelmallamme W.O.M.A.N sekä Bluesin että Kalpan kannattajat Espoon LänsiAuto Areenalla. Päivä alkoi normijäällä Länkkärillä, jonka jälkeen virittäydyimme tunnelmaan meikaten ja nutturoita vääntäen. Samalla kun muut laittautuivat lyhkäriä varten, tehtiin Siljasta kiinalainen prinsessa, eli kokeiltiin vappiksen meikkiä. Verkka hoitui tällä kertaa kopissa tanssahdellen. I don´t feel like dancing sekä Shady Lady raikasivat ja tunnelma oli kuin ylitäynnä olevassa diskossa. Itse esitys meni loisteliaasti. Upeissa puvuissamme sädehdimme jääkiekkoyleisölle ja saimme raikuvat aplodit. Esiintyminen oli monelle debyytti senioriohjelmalla. Illalla ihailimme päivän reenejä sekä esiintymistä videolta. Tämän jälkeen rentouduimme yhdessä saunoen ja herkutellen sekä leffaa ja Idolsia katsellen. Kiitokset Juhalle upeista puitteista sekä ruokahuollosta! Tiistaina 21.10. pääsimme uudestaan starailemaan. Vanhemmat kummit, mummit ja muut tuttavat saapuivat Hesan harkkahallille nauttimaan HSK:n seurapäivästä. Meillä oli kunnia aloittaa tapahtuma kunnon show:lla eli lyhytohjelmallamme. Sokerina pohjalla päätimme seurapäivän The story of Turandotilla. Kaunis ja taiteellinen kokonaisuus sai mammat kyyneliin ja monen katsojan sanattomaksi. On meillä joukkue tää ainutlaatuinen... Kisoissa nähdään! |
