AlkuRakas Päiväkirja!

Torstain harkoissa oma Rakas Mirumme oli lukenut meille lyhytohjelman tarinan valtavasti eläytyen ja meihin voitontahtoa valaen. Sen siivittämänä Hesan hallille saapui perjantaina joukkue täynnä vahvaa naisenergiaa. Itsevarmuuttamme lisäsi vielä Heliön sisarusten yllätys - Anna ja Ulla olivat omin käsin askarrelleet koko poppoolle OLEN PARAS -kyltit. Sen lisäksi valmentajatiimimme ilahdutti meitä sekä runolla että tähtikorulla muistuttaakseen, että me olemme staroja. 

Tunnelma oli katossa koko päivän. Vaikka kilpailu käytiinkin tavallista myöhemmin, joukkueen vireystila pysyi huipussaan. Meikin lomassa fiilistelimme performanssin ja JuJun parissa. Ville-YoYomme hoiti homman kuin homman ja varmisti, että kaikki sujui hyvin. 

Verkassa olimme jo aivan liekeissä, eikä menoa ainakaan hidastanut Mystikkien upea luistelu. Äffä pesi taas kaikki hatsi-piirissä ja pian olimmekin valmiit astumaan areenalle. Luottavaisin mielin liu'uimme jäälle upeissa kimaltelevissa puvuissamme. Jäällä olimmekin VVV - Vahvoja, Varmoja ja Voitokkaita! Vaikka saimmekin odotella lyhytohjelman lopputuloksia hetken, oli riemu suuri, kun ykkössija varmistui. 

On meillä joukkue tää ainutlaatuinen!!!
On meillä joukkue tää ainutlaatuinen!!!
On meissä rautaa, munaa, rutiinii ja hiottua timantti.
On joukkue tää ainutlaatuinen!!!

Kun Äffä ja Ilona lähtivät Mirun kanssa TV-haastatteluun, Aura ja Rosa kiiruhtivat Merjan ja Ninan kanssa arvontaan. Päivä huipentui, kun arvonnassa selvisi, että luistelemme vapaaohjelman viimeisinä ja samalla päättäisimme koko kisan. 

Lauantaina hallille saavuttiinkin jo aamutuimaan Pikku Myy-tyylisissä ponnareissa. Miru jatkoi taiteellista linjaansa ja sai meidät jälleen kerran kyyneliin antamalla meille sydämensä runon ja sydänkorun muodossa. 

Perjantain tavoin myös lauantain kisaharkka oli hieman hermostunut. Se ei kuitenkaan masentanut meitä, sillä luottamus omiin taitoihimme ja joukkueeseen oli kova. 

Minä osaan, minä pystyn, minä teen!!! 
Minä osaan, minä pystyn, minä teen!!! 
Minä nautin luotan itseeni ja ihan joka ikiseen.
Siis annan mennä, aina täysii teen!!!

Kisasuorituksemme olikin sitten jo taattua Uniikki-laatua. Jo vuoroamme odotellessa yleisön kannustus oli korvia huumaavaa. Ohjelma oli UPEA: Aamulla epäonnistunut erisuunnista tuleva läpimenokin loksahti kohdalleen. Myös toinen läpimenomme, ”lihamylly”, sai yleisön haukkomaan henkeään. Nostomme olivat kuitenkin ohjelman kohokohdat, niin taivaita kurkotteleva parinosto alussa kuin kovavauhtinen ”joukkokuolema” lopussa. 

Miru otti meidät halauksin vastaan jäältä. Tuntui, että pisteiden laskeminen kesti ikuisuuden. Tulosten kuitenkin lopulta selvittyä alkoi voitonjuhla! Palkintojenjaossa saimme tuuletella korkeimmalla palkintopallilla kultamitalit kaulassa! 

Hallilta siirryimme juhlimaan ja saunomaan Jeminan isän työpaikan tiloihin. Seuraamme liittyivät tietysti myös valmentajatiimimme. Söimme voitonkakkua ja jaoimme salaisten ystävien lahjat. Sen lisäksi katsoimme tietysti päivän suoritukset isolta valkokankaalta. Lämpimät kiitokset Juhalle kaikesta! 

Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän JOUKKUE! x23 ;)