Team Unique 2010-2011!

Nuorentuneessa joukkueessamme luistelee tällä kaudella 21 tyttöä. Kaikki kuusi uutta luistelijaa nousivat riveihimme juniorijoukkueestamme Mystikeistä. Uudet ovat taitavia ja ihania, ja he tekevät täysillä töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Heistä kasvoi senioreita ja Unikkeja nopeasti! Olemme maaliskuusta asti harjoitelleet yhdessä, ja se näkyy jokapäiväisessä elämässä joukkueen kanssa. Team Unique on yhtenäisempi kuin koskaan aikaisemmin, olemme perhe niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Keväällä kokoonnuimme porukalla useaan otteeseen myös vapaa-ajalla ja oheistoiminta on jatkunut kesän jälkeenkin. :) Olemme iältämme 17-22-vuotiaita, joten joukkueessamme ei ole tällä kaudella suuria ikäeroja.

Kohti tulevia koitoksia meitä vie päävalmentajamme Miru yhdessä muun valmennustiimin kanssa. Luistelun lisäksi Unikki-treeneihimme kuuluu tanssia, punttia, lenkkiä, oheista ja psyykkistä valmennusta. Kun näihin yhdistää vielä koulun, työn ja levon, viikkomme ovatkin jo aikalailla täynnä tekemistä! Monien muiden muodostelmaluistelijoiden tavoin myös me Unikit olemme kuitenkin ajankäytön mestareita.. Autokoulu saattaa pitkittyä, mutta luistelusta emme tingi koskaan!

Tavoitteenamme on voittaa maailmanmestaruus Helsingin kotikisoissa ensi keväänä. Monet meistä saivat maistaa MM-kisamenestystä jo vuonna 2009, kun luistelimme Zagrebin kisoissa hopealle. Kokemus oli joukkueellemme arvokas: viimeistään silloin ymmärsimme mahdollisuutemme ja tavoitteemme olevan saavutettavissa kovalla työllä ja uskolla joukkueeseemme! Jokaisista harkoistamme huokuu taistelutahto: me tiedämme mitä menestyksen eteen on tehtävä. Teemme kaikkemme joka ikinen päivä, ja haastamme toinen toisemme aina vain parempiin suorituksiin, positiivista henkeä ja luistelun riemua unohtamatta! Odotamme malttamattomana kilpailukauden alkua!

 

 Keski-ikä: 19.47

Kilpailutuloksia

 

 

 

 

 

Valmennustiimimme